Akateeminen vapaus voi tarkoittaa nykypäivänä mm. taloudellista syrjäytymistä – joka ei kaupallisessa maailmassa vapaudelta kyllä kuulosta. Siinä mielessä olen todella akateeminen, että minun odotetaan tekevän itsenäisiä ratkaisuja elämänsuunnan ja oman ajattelun suhteen. Useimmiten se tuntuu valitettasti kahleelta. Joka tapauksessa, välillä akateemisuus voi tuntua todella vapaudelta, kuten tänään.
Pystyn itse ohjelmoimaan hyvin pitkälti sitä, milloin luen, kirjoitan [...]
Archive for huhtikuu, 2008
Kodittomia paratiisissa
huhtikuu 29, 2008Kinesteettinen oppija – osa 2
huhtikuu 18, 2008Kinesteettisestä oppimistavasta on kerrottu edellisessä blogissa vähän enemmän. Tässä eräs käytännön esimerkki aiheesta. Kandin tutkielman tekeminen on ollut oppimiskokemuksena todella erikoinen. Harrastin vuoden alussa koulunpulpettiopiskelua – siis kirjojen lukemista ja luennoilla istumista – 20-45 tuntia/viikko. Kun aloin tekemään kandin tutkielmaa, ajattelin siihen kuluvan aikaa noin kaksi kuukautta. Koin valtavaa syyllisyyttä omasta saamattomuudestani, koska kandin tutkielmaa [...]
Kinesteettinen oppija
huhtikuu 18, 2008Olen tehnyt oman oppimistavan suhteen suuria löytöjä. Olen aina kokenut – nimenomaan kokenut tai tuntenut – oppimiseksi sen, mitä on tapahtunut urheiluharrastusten, musiikkiharrastusten tai kirjoitusharrastusten kautta, sen sijaan kouluoppimisen olen kokenut vastenmielisenä. Olen siis solulimaa myöten kinesteettinen oppija. Otetaanpa ajatteluani syventämään pieni pätkä Vaasan Yliopiston sivuilta:
“Kinesteettinen oppija oppii parhaiten tunnustellen ja kokemusten kautta, kun [...]
Sokerista – osa 2
huhtikuu 16, 2008Kiitos kaikille ensimmäiseen osaan kommentoineille, otan vastaisuudessakin mielellään kommentteja vastaan (ELI AUTTAKAA NYT MIESTÄ HÄDÄSSÄ!!!). Mun kandin tutkielman teko on aika lailla kriisiytynyt. Mua on ruvennut oikeasta kyrsimään kuinka sokerin saantia puolustellaan arvostetuissa tieteellisissä julkaisussa tieteen nimissä, sokeriteollisuuden rahoittamana!!!. Tätäkö tiede oikeasti on?????
Onko tieteen tekeminen niin raadollista, että ensin hommataan korkea asema tieteen kentän hierarkiassa, [...]
Sokerista
huhtikuu 8, 2008Kahlaan läpi tällä hetkellä, kandin tutkielmaa varten, paljon sokeriin liittyviä tieteellisiä artikkeleita. Ennen kaikkea luen artikkeleita joissa käydään läpi sokerin saantisuositusten tieteellisiä perusteita ja sokerin vaikutuksia terveyteen. Eteeni on kasvanut useampikin (näennäisten?) paradoksien villi ja vaikeakulkuinen viidakko. Vai mitä sanot seuraavista?
Sokeria pidetään tavallisen kansan keskuudessa käsittääkseni aika epäterveellisenä ruoka-aineena. Pitkä ja vaikutusvaltainen tieteellinen perinne [...]