Olen tekemässä tutkintoa, jossa on suurin piirtein 2/5 luonnontieteitä, 2/5 yhteiskuntatieteitä ja 1/5 käyttäytymistieteitä. Koska viestintä on omaa erikoisosaamisaluettani, ajattelin antaa muutaman vinkin terveysviestinnän, ja erityisesti ravitsemusviestinnän, lukijoille. Käytän esimerkkinä keskustelua ylipainon syistä. Asiantuntijan tai toimittajan koulutustaustalla ja maailmankuvalla on nimittäin valtava merkitys sille, miten ylipainon syyt mielletään.
Minun käyttämäni poikkitieteellinen näkemys ei anna helppoja vastauksia. Kyse on enemmänkin elämän moninaisuuden hyväksymisestä. Jokainen tieteenala voi tuoda terveys- ja ravitsemuskeskusteluun jotakin hyvää. Etenen tässä artikkelissa pienemmästä suurempaan; lähden molekyylitasolta ja päädyn yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Yhden ihmisen on mahdoton olla näiden kaikkien tekijöiden asiantuntija, joten kerron aika pintapuolisesti siitä, minkälaista keskustelua eri tieteenaloilla ja mediassa käydään.
Genetiikka. Arkipäiväisessä keskusteluissa geenit tarjoavat helppoja selityksiä ihmisten ominaispiirteille: ”olen sellainen kun olen, koska minulla on tietynlaiset geenit”. On esitetty arvioita, että geenit selittäisivät 500 kilokaloria ihmisten välisestä energiankulutuksesta vuorokauden aikana. Eli kahdella ihmisellä, joiden kehonkoostumus ja fyysinen aktiivisuus ovat samat, saattaa olla energiankulutuksessa 500 kilokalorin ero. Tämän kalorimäärän suhteuttamiseksi on hyvä tietää, että väestön keskimääräinen energiankulutus on 2000-3000 kilokalorin luokkaa.
Viime vuosikymmeninä on alettu tutkia yhä enemmän geenien vaikutusta yksittäisiin ravintoaineisiin. On jopa esitetty, että selvittämällä yksilön geenit voidaan antaa hänelle tarkkaa yksilöllistä ravitsemusohjausta. Yhdysvalloissa jotkut yritykset tarjoavat tällaisia geenikartoituksia. Ihmiselimistö on kuitenkin niin monimutkainen ja täynnä selvittämättömiä arvoituksia, että geenien kartoituksella ei voida ennustaa kaikkien elinjärjestelmien toimintaa ja ravintoaineiden vaikutusta näihin elintoimintoihin.
Ylipainoa väestötasolla selittävänä tieteenalana genetiikka on huono, sillä viime vuosikymmeninä kovalla vauhdilla lisääntynyttä ylipainoa ei voida selittää geneettisillä muutoksilla.
Fysiologia, biokemia ja elintarvikekemia. Tämä on tieteessä ja mediassa tyypillisin taso lähestyä ylipainoa. Se, että minkälainen on syötyjen elintarvikkeiden kemiallinen koostumus vaikuttaa elimistössämme tietyllä tavalla, joka voi johtaa ylipainoon. Energiaravintoaineiden (hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit) kohdalla puhutaan usein termodynamiikan peruslaista: mikäli energiaa saadaan ruoasta enemmän kun energiaa kulutetaan, niin ylimääräinen energia varastoituu elimistöön.
Ylipainoon liittyen on käyty mielenkiintoista keskustelua eri energiaravintoaineiden kylläisyysvaikutuksista. Proteiinin hyvästä kylläisyysvaikutuksesta ollaan varsin yksimielisiä, mutta hiilihydraattien ja rasvan kohdalla keskustelu on värikkäämpää. Kuitupitoisia hiilihydraatteja on pidetty hyvänä kylläisyyden lähteenä. Toisaalta hiilihydraatit vaikuttavat verensokeriin, ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan verensokerille herkillä ihmisillä hiilihydraatit aiheuttaisivat näin hallitsemattomia näläntunteita. Rasvan kylläisyysvaikutuksesta on myös kiistelty. Joidenkin tutkimusten mukaan tietyt rasvahapot lisäisivät kylläisyydentunteita hermostollisten tai hormonaalisten tekijöiden kautta. Rasva ei myöskään vaikuta voimakkaasti verensokeriin. Rasvan huonoja ominaisuuksia painonhallinnan kannalta on sen suurempi energianpitoisuus (9 kcal/g) verrattuna hiilihydraatteihin (4 kcal/g) ja proteiiniin (4 kcal/g). Yleisesti terveydenhuollon ammattilaiset pitävät liiallisen tyydyttyneen rasvan saantia riskitekijänä monille kansansairauksille.
Edellä mainittujen selitysmallien heikkous on siinä, että samaan aikaan kun ihmisten elintarvikekemiallinen ja fysiologinen sivistys on kasvanut, niin ylipaino on lisääntynyt. Pelkkä tiedon saatavuus ei näyttäisi siis olevan riittävä lääke ylipainon lisääntymiseen.
Käyttäytymistieteet. Käyttäytymistieteet vastaavat kysymykseen, miksi me syömme niin kuin me syömme? Psykologisia teorioita on valtava määrä, joita en hallitse, siksi tältä osin tyydyn vain mainitsemaan muutaman esimerkin, jotka ovat mediassa usein esillä. Näkyvintä on syömisen esittäminen osana tunteiden hallintaa. Ihmisen suhde ruokaan on todella primitiivinen; saamme ravintoa jo kauan ennen kuin synnymme tähän maailmaan. Tunnesyöminen nähdään usein ylipainon syynä ja näin parempi tunteidenhallinta johtaisi myös parempaan painonhallintaa.
Tätä näkökulmaa usein vältetään ravitsemuskeskustelussa, koska pelätään ihmisten syyllistämistä. On poliittisesti korrektimpia puhua jonkin tietyn geenin tai hormonin vaikutuksesta ylipainoon, kun puhua ihmisten psykologisista ominaisuuksista. Käyttäytymistieteellinen näkökulma ei yksin riitä ravitsemuskeskusteluun, mutta sen merkitystä nähdäkseni jatkuvasti aliarvioidaan sen syyllistävän sävyn takia.
Yhteiskuntatieteet. Ylipaino voidaan selittää seurauksena suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Tällaisia muutoksia ovat modernisaatio, kaupungistuminen ja työelämän muutokset. Yhteiskunnalliset muutokset ovat johtaneet siihen, että niin kutsuttu ”normaalipainoisuus” onkin nyky-yhteiskunnassa varsin epänormaalia: kun ruokaa on saatavilla, sitä on varaa ostaa eikä työelämä vaadi liikuntaa, niin normaalipaino perustuu enemmänkin neuroottiselle itsensä kieltämiselle kun omien tarpeiden tyydyttämiselle.
Yhteiskuntatieteellinen näkökulma antaa tärkeitä selitysmalleja väestötasolla tapahtuneista muutoksista. Tätä tietoa voidaan hyödyntää poliittisessa päätöksenteossa; pitäisikö esimerkiksi joiden elintarvikkeiden saatavuutta parantaa (esim. kasvisten hinta) tai heikentää (esim. alkoholin hinta)? Käytännön ravitsemusneuvonnassa yhteiskuntatieteellinen näkökulma ei kuitenkaan tarjoa muuta kuin joitakin lohdunsanoja.
Lopuksi. Eri tieteenalojen erityisosaajat korostavat omien näkökulmien merkitystä. Käsitykseni mukaan millään näillä aloilla ei ole tehty vallankumousta, joka tarjoaisi helppoa ratkaisua. Kun ravitsemusviestinnässä mennään luonnontieteellisissä selityksissä usein varsin syvälle, niin on hyvä ymmärtää luonnontieteellisten selitysmallien suhteellisuus; vaikka jokin hormoni tai geeni voisi olla tietyllä yksilöllä mullistava selittävä tekijä, niin väestötasolla mitään hokkuspokkus nopeaa ratkaisua ei ole löydetty – vaikka tuotteita usein näin markkinoidaankin. Käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden ymmärtäminen tuo luonnontieteisiin painottuvalle ravitsemuskeskustelulle suhteellisuudentajua.
Internetissä on sen historian aikana ollut villit markkinat. Kun netistä on tullut 2 miljoonan suomalaisen terveystavaratalo, ovat terveystietoa ja -palveluja tarjoavat tahot heränneet. Yritykset ovat kyenneet vastaamaan tähän tarpeeseen nopeasti, sen sijaan julkinen sektori on jäänyt taistelussa netin julkisuudentilasta muiden jalkoihin. Yritykset ja netille tyypillinen kansalaisjournalismi (blogit ja keskustelupalstat) ovatkin pitkään hallinneet netttiä terveystietopankkina.
